Yritys, näin onnistut sähköisen taloushallinnon ohjelmiston valinnassa

Piia Similä / 27.11.2018
Piia Similä
audrey-fretz-451115-unsplash
Taloushallinnon sähköistymistä selvittänyt tutkimuksemme (N=832) kertoo, että suomalaisista yrityksistä jopa reilulla 80 prosentilla on käytössään sähköinen taloushallinnon ohjelmisto. Yritykset eivät ole ainoastaan kiinnostuneet tehostamaan taloushallinnon rutiinejaan vaan myös ryhtyneet konkreettisiin toimiin. Tehokkuus onkin avainsana, kun puhutaan sähköisen taloushallinnon hyödyistä.

Sähköisten taloushallinnon ohjelmistojen hyödyntäminen laajenee kiihtyvällä tahdilla. 20 prosenttia yrityksistä on tutkimuksemme mukaan ottanut sähköisen taloushallinnon ohjelmiston käyttöönsä viimeisen 12 kuukauden aikana. Kiinnostavaa on myös, että ainoastaan noin 13 prosenttia yrityksistä ei käytä sähköistä taloushallinnon ohjelmistoa – vielä. Heistäkin nimittäin yli puolet kertoo, että aikoo siirtyä sähköiseen taloushallintoon tulevaisuudessa.


Miksi sähköinen?

Yhteiskäyttöinen ohjelmisto tarkoittaa sitä, että sekä yrityksellä että tilitoimistolla on pääsy samoihin tietoihin. Yhteistyö nopeutuu ja tieto kulkee sujuvammin, kun yrityksen ei tarvitse toimittaa enää mitään paperimuotoista tilitoimistoon. Työnjaosta voi sopia tapauskohtaisesti joustavasti. Toisissa yrityksissä taloushallinto halutaan hoitaa pitkälle omin voimin, toiset haluavat ulkoistaa suurimman osan rutiineista. Yhteiskäyttöinen ohjelmisto antaa tähän mahdollisuuden. Lisäksi monet manuaaliset työvaiheet ja rutiinit voidaan automatisoida kokonaan.

Pilvipalveluna toimiva sähköinen taloushallinnon ohjelmisto tarjoaa mahdollisuuden talousasioiden hoitamiseen missä ja milloin tahansa. Reaaliaikaisen taloustilanteen ja päätöksiä tukevat raportit näkee ohjelmasta vuorokauden- ja kellonajasta riippumatta. Lisäksi huoli arkistoinnista ja varmuuskopioinnista poistuu, koska ohjelmisto huolehtii siitä automaattisesti.
 

Miten valita omalle yritykselle sopivin ohjelmisto?

Taitava tilitoimistokumppani on hyvä suosittelija. Tilitoimiston puoleen kannattaa kääntyä, kun pohdinnassa on sähköisen taloushallinnon ohjelmisto omaan yritykseen. Tilitoimistoissa on ohjelmistojen käyttökokemusta ja -osaamista. Huomiota kannattaa myös kiinnittää esimerkiksi seuraaviin kysymyksiin:
 
  • Onko ohjelmisto aito pilvipalvelu? Toimiiko ohjelmisto selainpohjaisesti niin, ettei sen käyttöönotto tai ylläpito vaadi asennuksia tai tai muita toimenpiteitä?  
  • Onhan ohjelmisto riittävän monipuolinen? Löytyykö siitä kaikki taloushallinnon tehokkaaseen hoitamiseen tarvittavat osaset, esimerkiksi myyntilaskutus, ostojen käsittely, matkalaskut, reskontranhoito, kirjanpito ja ajantasainen raportointi – ilman erillisiä lisäosia ja kilkkeitä? Jos yhdessä ohjelmistossa on kaikki tarvittava ja siihen on vielä mahdollista integroida muita palveluita, yrityksen taloushallinto hoituu tehokkaasti.
  • Tukeeko ohjelmisto mobiilikäyttöä? Mobiilin merkitys kasvaa ohjelmistopuolella jatkuvasti.
  • Onko ohjelmiston käyttöön saatavilla veloituksetonta ja laadukasta käytön tukea? Uuden ohjelmiston käyttöönotto on yrityksessä merkittävä hanke, ja alussa esille saattaa nousta kysymyksiä, joiden selvittämiseen ei yrityksessä kuitenkaan ole rajattomasti aikaa ja resursseja. Tällöin arvokkaaksi nousee maksuton ja hyvin palveleva asiakastuki, josta saa apua monikanavaisesti.
 

Kysy ainakin nämä kysymykset

Kurkkaa maksuttoman oppaamme sivuille, josta löydät lisää hyödyllisiä vinkkejä sähköisen taloushallinnon ohjelmiston valintaan.
 
Ota nämä asiat huomioon, kun valitset taloushallinnon ohjelmistoa - Lataa muistilista
 

sähköinen taloushallinto, yrityksen sähköinen taloushallinto