Procountor uudistui

Lauri Lehtonen / 27.6.2018
Lauri Lehtonen

tilitoimistopaiva240518-28

Procountor on nyt käynyt läpi mittavan, lähes vuoden kestävän uudistusprojektin, jossa muutoksia tehtiin pintaa syvemmällä. Tietokantauudistus on saatu päätökseen, ja käytössä on aiempaa tehokkaampi ja nopeampi Procountor.

Maaliskuussa julkaisimme merkittäviä parannuksia ja toukokuun lopun Procountorin versiopäivitys oli koko ohjelmiston historian yksi suurimmista. Se piti sisällään ennätysmäärän ohjelmistoon tehtyjä muutoksia. Aloitimme tuotekehityksessä viime syksynä tietokantojen uudistusprojektin, jonka mittakaavasta kertoo jo siinä mukana olleiden tuotekehitysammattilaisten määräkin. Projektin parissa työskenteli kaikkiaan yli 40 kehittäjää syksystä 2017 lähtien.

Tehokkaampi Procountor

Tietokanta-arkkitehtuurin uudistuksen tavoitteena oli saada ohjelmaan lisää nopeutta, jotta työskentely sillä sujuu aiempaa tehokkaammin. Tavoitteena oli taklata Procountoriin vuosien saatossa lisääntyneiden tietomäärien tuoma hitaus. Tämä tavoite saavutettiin hienosti. Vaikka merkittävä työ on saatu nyt onnistuneesti päätökseen, ei kehitys tähän lopu – päinvastoin. Pidämme huolta Procountorin tekniikasta ja toimivuudesta jatkossakin. Nyt tehty työ antaa meille hyvän pohjan kehittää Procountoria yhä monipuolisemmaksi taloushallinnon järjestelmäksi, joka skaalautuu helposti suurille käyttäjä- ja tietomäärille.

Uudella tietokanta-arkkitehtuurilla on vaikutus suorituskykyyn, tässä yhden jatkuvasti ajettavan testimme tulokset vuoden 2018 ajalta:

kuvakaappaus_tietokantaprojekti-1

Tietokannan uudistus on myös panostus ohjelmiston tulevaisuuteen, koska se mahdollistaa jatkossa merkittävän kehityksen Procountoriin. Tulevaisuutta ja paljolti jo tätä päivääkin ovat esimerkiksi monipuoliset mobiilisovellukset ja tekoälyn kattava hyödyntäminen taloushallinnossa.

Tulemme kehittämään uusia merkittäviä ominaisuuksia Procountoriin ja jatkossakin pitämään huolta sekä tekniikasta että lakisääteisistä muutoksista. Parhaillaan kehitämme tukea Tulorekisterille, teemme uusia ominaisuuksia Procountor Mini -mobiilisovellukseen ja lisäämme uusia toimintoja Procountor APIin .

 

procountor, kehitys, tuotekehitys, tietokanta