Hio tulorekisteriin liittyvät prosessit kuntoon nyt

Hanne Linnama / 08.6.2018
Hanne Linnama
Finago 21
Hei jälleen täältä tuotekehityksestä! Kuukausi sitten kirjoitin bloggauksessani, mistä tulorekisteridokumentaatio olisi hyvä aloittaa. Toivottavasti osa lukijoista on jo ehtinyt tutustua aiheeseen. Aikaa on vielä hyvin, joten se kannattaa käyttää hyödyksi.
 
Kun hahmotatte, mitä ja millä tasolla tietoja ilmoitetaan tulorekisteriin, on seuraavana vuorossa miettiä asiakkaitanne ja nykyisiä prosessejanne. Tässä viittaan siihen, että ilmoitettavista tiedoista löytyvät pakolliset, ehdollisesti pakolliset sekä vapaaehtoisesti ilmoitettavat tiedot, ja tällä on vaikutusta vuoden 2019 puolella tehtäviin ilmoituksiin. Oletteko sopineet asiakkaan kanssa, millä tasolla ilmoituksia palkkahallinnosta annetaan? Esimerkiksi vapaaehtoisten tietojen kohdalla on syytä sopia, haluaako yrittäjä, että näitä tietoja ilmoitetaan tulorekisteriin.
 
Toinen prosessien kohdalla tärkeäksi nouseva asia on vuoden 2019 puolella ilmoitustiheys. Tällä viittaan siihen, onko yhtiöllä ollut tapana maksaa verottomia kulukorvauksia pitkin kuukautta. Mikäli näin on, säästää kaikkien aikaa ja vaivaa se, jos nämä saataisiin tehtyä tiettynä hetkenä kuukaudessa. Tällöin ilmoitusten tekoon ja lähettämiseen tulisi toistuva rytmi, joka helpottaa ilmoitusvastuullisen työkenttää.
 
Silloin kun nämä tilanteet tunnistetaan ajoissa, ehditään niihin valmistautua etukäteen uusista käytännöistä sopimalla. 
 
Tilitoimistossa tai yrityksessä kannattaisi miettiä, voisiko toimistoon nimetä tulorekisterivastaavan, jolle varataan riittävästi aikaa aiheen omaksumiseen. Tätä kautta uusi ilmoituskäytäntö saataisiin jalkautettua toimistoon tehokkaammin kuin jos jokainen erikseen tutustuisi aiheeseen itsenäisesti. Hyödyllisintä olisi valita henkilö, joka jo ennestään tuntee asiakkaat ja prosessit, sillä tällöin osataan huomioida tilanteet, joissa tietoa tulee ilmoittaa enemmän.
 
Yhteenvetona vielä kolme kohtaa, joita olisi jo hyvä miettiä ennen kesälaitumille lähtöä:

1) Ilmoitettavien tietojen laajuus asiakkaittain, esimerkiksi vain pakolliset?
2) Asiakaskohtainen prosessien kehittäminen 
3) Tulorekisterivastaavan/-vien nimeäminen. 
 

Uutta

Moodlen verkkokurssi: Miten ilmoitan tulorekisteriin? 
 
Ensi kerralla pureudutaan vastuuasioihin. Kesäisiä päiviä!

 

Tulorekisteri pähkinänkuoressa

Tulorekisteri otetaan käyttöön ilman siirtymäaikaa vuoden 2019 alusta. Kokosimme maksuttomaan oppaaseen pääkohdat aiheesta. Oppaan Tulorekisteri pähkinänkuoressa saat ladattua alta.
 
Lataa opas
 
 

kansallinen tulorekisteri, tulorekisteri, procountor