Ehtiikö yrittäjä lomailla?

Piia Similä / 26.6.2019
Piia Similä

 finago blogi”Kiitos viestistäsi. Olen lomalla enkä lue sähköpostiani loman aikana. Mukavaa kesää!” Tähän aikaan vuodesta, kun automaattiset lomavastaajat on kytketty pikkuhiljaa päälle, koko Suomi tuntuu siirtyvän lomavaihteelle. Palkallinen usean viikon vuosiloma takaa mahdollisuuden rentoutumiseen, palautumiseen, elämään ilman aikatauluja ja tulostavoitteita.

Mutta millainen on koko ajan kasvavan yrittäjäjoukon tilanne? Suurin osa suomalaisista yrityksistä on pieniä, yhden tai muutaman hengen yrityksiä. Tilastokeskuksen mukaan 2018 Suomessa oli esimerkiksi yksinyrittäjiä 182 000 määrän ollessa 12 000 suurempi kuin edellisvuonna. Yrittäjillä todella yrittäjäkollegoita riittää. Mutta voiko yrittäjä heittää heinäkuussa pyyhkeen olalle ja suunnata lomalle asiakkaidensa tavoittamattomiin?

Sähköinen taloushallinto tuo vapautta

Paljon on kiinni yrityksen toimialasta, sesongista ja asiakaskunnasta, mutta täysin irti yrityksestään yrittäjä tuskin lomallakaan pääsee, ellei mahdollisuutta osaavaan tuuraajaan ole. Eivätkä kaikki sitä haluakaan. Monia yrityksen asioita on kuitenkin mahdollista hoidella myös esimerkiksi lomamatkalta tien päältä, jos yrityksen taloudenhoidon malli on sähköinen. Verot, maksut, kirjanpidon aikataulut tai laskutus eivät odota, mutta sähköisellä taloushallinnon ohjelmistolla niihin pääsee käsiksi mistä ja mihin aikaan vuorokaudesta haluaa.

Silloin kun yrittäjällä on asiaa kirjanpitäjälleen, toiselle yrittäjälle, onnistuu lukujen ja talouden tilanteiden tarkastelu puolin ja toisin mistä päin maailmaa tahansa, kunhan molemmat ovat toimivan nettiyhteyden ulottuvilla. Sähköisen taloushallinnon käyttöönotto vapauttaa yrittäjän aikaa tehokkaiden prosessien ansiosta. Yhdellä ohjelmistolla onnistuvat myynti- ja ostolaskujen hallinta, maksuliikenne, palkanlaskenta, kirjanpito ja raportointi. Yrittäjä voi sopia itselleen toimivimman työnjakomallin yhdessä tilitoimistonsa kanssa. Käyttöoikeuksia kun pystyy vapaasti rajaamaan ja muokkaamaan itselle parhaiten sopivaksi.

Ei enää kadonneita kuitteja

Yksi monen yrittäjän aikasyöpöistä on matka- ja kululaskujen tekeminen. Niihin tarvittavien, välillä mystisesti katoavien kuittien etsiminen vie aikaa, kun kuitit pitää kerätä ja niihin liittyvät lisätiedot toimittaa tavalla tai toisella kirjanpitäjälle. Sähköisesti sama prosessi hoituu muutamalla klikkauksella. Kuva kuitista, ja se ui suoraan kirjanpitäjälle ilman postimerkkejä tai muovipussiin kuljetuksen ajaksi arkistoimista. Parasta on, ettei kuvattua paperikuittia tarvitse enää säästää, kun se on tallessa sähköisesti. Myös varsinaisen matka- tai kululaskun laatiminen on sujuvaa. Sähköisen taloushallinnon ohjelmisto sisältää matkalaskurin, ja verottajan vahvistamat päivärahojen ja kilometrikorvausten enimmäismäärät löytyvät valmiina sähköisen taloushallinnon järjestelmässä.

Vaikka yrittäjä ei sähköisten prosessien mukana vapaudukaan yrityksen vastuista, tuovat ne liikkumavapautta. Oman yrityksen tilannetta pääsee tarkastelemaan aina halutessaan, eikä taloudenpito vaadi toimistolla istumista. Yrittäjän arkea helpottavista tehokkaista, sähköisistä prosesseista löydät lisätietoa maksuttomasta oppaastamme.  

Lataa opas

sähköinen taloushallinto, tehokkuus