Arvonlisäverotuksen erityiskysymykset: liittymis- ja jakamisperuste

Jasmin Kuittinen / 10.11.2016
Jasmin Kuittinen

Ritva_Nyrhinen-1.jpg

Miten liittymis- ja jakamisperuste määräytyvät? Mitä muutoksia niihin on tullut, entä millaisia ratkaisuja KHO on perusteisiin liittyen antanut?

Tax Director Ritva Nyrhinen PwC:ltä käsitteli Procountorin webinaarissa arvonlisäverotuksen erityiskysymyksiä. Esityksessä käytiin lisäksi läpi monipuolisesti erityiskysymyksiin liittyviä, aiheita valaisevia KHO:n tapauksia.

Milloin sovelletaan liittymisperiaatetta?

Tavaroiden ja palvelujen erilaiset verokannat aiheuttavat välillä pohdintaa siitä, kuinka vero määräytyy.  Niitä kun voidaan verottaa joka yleisen verokannan tai alemman verokannan mukaan – tai ne voivat olla verottomia.

Veron peruste on vastike ilman veron osuutta. Vastike puolestaan määritellään myyjän ja ostajan sopimukseen perustuvaksi hinnaksi, joka sisältää kaikki hinnanlisät, esimerkiksi kuljetus- ja toimitusmaksut. Myynnin oikaisuerät vähennetään veron perusteesta. Tammikuun alusta 2017 voimaan on tulossa muutos, jonka mukaan kaupan purkautuessa tai mitätöityessä – esimerkiksi myyjän tehdessä konkurssin – ostovähennyksiä on oikaistava, vaikka ennakkomaksua ei saataisikaan takaisin.

Liittymisperiaatetta sovelletaan silloin, jos ostos koostuu useasta hyödykkeestä mutta sisältää vain yhden suorituksen. Jos liitännäinen liittyy pääsuoritukseen eikä sitä voida selkeästi siitä erottaa, verotetaan pääsuoritteen verokannan mukaan. Samoin liittymisperiaatetta sovelletaan, jos ostoksen paloittelu olisi ostajan kannalta keinotekoista. Ratkaisevaa on, mitä ostaja on tilannut.

Milloin kyseeseen tulee jakamisperuste?

Jakamisperusteesta on kysymys silloin, kun verokannat määräytyvät erillisesti. Ellei erilaisia hyödykkeitä voida paketoida tai liittää yhteen, eikä pääsuoritetta voida erottaa, tulee kyseeseen jakamisperuste. Tällöin arvonlisävero määräytyy kunkin palvelun tai tavaran osalta erikseen.

Jos verokanta on määritelty virheellisesti ja se korjataan, kannattaa huomata, ettei veron peruste voi olla korkeampi kuin myyjän tosiasiallisesti saama vastike. Myöskin jos arvonlisäveron osuutta ei ole mainittu sopimuksessa, hinnan katsotaan sisältävän veron.

 

verotus, webinaari, arvonlisävero