Aloittava yrittäjä - huomioi nämä 5 asiaa

Piia Similä / 20.11.2019
Piia Similä

muki (1)Yrityksen perustaminen on prosessi, jonka aikana tulee opittua paljon uusia asioita. Alkutaipaleella piilee kuitenkin myös useita sudenkuoppia. Alle olemme listanneet viisi kuoppaa, joita aloittavan yrittäjän kannattaa pyrkiä välttämään.

1. Et testaa tuotteita ja palveluita tosielämässä

Moni aloittava yrittäjä haluaa pitää oman ideansa mahdollisimman pitkään salassa peläten, että joku muu voisi varastaa sen. Pahimmillaan tuotetta kehitellään pimennossa kuukausia tai jopa vuosia ilman, että yksikään asiakas on nähnyt saati kokeillut sitä.  

Tämän menettelytavan vaara on, että investoit valtavasti aikaa ja rahaa tuotteen kehitykseen, jolle ei myöhemmin löydykään ostajia tai markkinaa.

Ehkä kuuluisin esimerkki epäonnistuneesta tuotekehityksestä on yli 100 miljoonan euron rahoituksen saanut yhdysvaltalainen startup-yritys Juicero. Juicero joutui lopettamaan toimintansa syyskuussa 2017 reilun vuoden jälkeen, kun kävi ilmi, että yrityksen 400 dollarin laite on käytännössä täysin turha. Mitä oli tapahtunut? Uutiskanava Bloomberg oli kokeillut mehupuristinta ja todennut testissään, että laitteeseen asennettavat mehupussit pystyi puristamaan yhtä hyvin käsin.

Muista: jotta voit kehittää toimivia tuotteita ja palveluja, sinun on hyvä kerätä palautetta kohderyhmältäsi. Hyviä vinkkejä tähän liittyen löytyy esimerkiksi Eric Riesin menestyskirjasta Lean Startup.

2. Unohdat markkinoinnin

Yksi aloittavan yrittäjän tyypillinen virhe on unohtaa markkinointi joko kokonaan tai panostaa siihen liian vähän. Moni kuvittelee, että kun Facebook-profiili ja kotisivut on kerran tehty, asiakkaat ilmestyvät ikään kuin itsestään eikä muita toimenpiteitä tarvita.

Näin ei kuitenkaan ole. Mitä kalliimpi tuote tai palvelu, sitä suuremmalla todennäköisyydellä ostopäätös edellyttää useampia kontaktipisteitä. Varsinkin digitaalisessa ostoprosessissa tarvitaan strategisesti suunniteltuja markkinointitoimenpiteitä ja sisältöjä.

Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Budjetoi suunnitteluvaiheessa tarpeeksi rahaa markkinointiin ja hae siihen myös ammattilaisten tukea.

3. Aliarvioit kustannukset

Yksi yleisin syy startup-yritysten kaatumiseen on rahan loppuminen kesken. Jos yrittäjä turvautuu tiukassa tilanteessa sukulaisten ja ystävien tukeen, se voi rasittaa ihmissuhteita ja aiheuttaa suuriakin taloudellisia paineita.

Tämän skenaarion välttämiseksi on äärimmäisen tärkeää budjetoida tarpeeksi rahaa ja kerryttää henkilökohtaisia säästöjä pankkiin ainakin puoleksi vuodeksi eteenpäin. Toimimalla näin varmistat, että sinulla on pelivaraa yritystoiminnan alkuvaiheessa. Hyvin hoidettu talous on yrityksen kivijalka, joten tilitoimistoammattilainen kannattaa palkata avuksi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. 

4. Keskityt epäolennaiseen

Tuntuuko tutulta?

Oikeastaan sinun oli tarkoitus kehittää yrityksen myyntistrategiaa, mutta huomaatkin käyttäneesi monta tuntia Instagram-kuvien muokkaamiseen tai logovaihtoehtojen selaamiseen netissä?

Yllättävän yleinen aloittavan yrittäjän virhe on keskittyä epäolennaiseen ja unohtaa liiketoiminnan kannalta ratkaisevat tehtävät. Paraskaan design tai tuotevideo ei auta, jos sinulla ei ole asiakkaita, joille myydä. Muista, että yritys tarvitsee toimiakseen ennen kaikkea rahaa ja asiakkaita. Tästä syystä on ensiarvoisen tärkeää, että etenet suunnitelmallisesti ja opit priorisoimaan tehtäviä.

Gary Kellerin ja Jay Papasanin kirjassa kaikki tiivistyy yhteen keskeiseen kysymykseen: ”Mikä on se yksi asia, jonka voin tehdä, että kaikki muu olisi helpompaa tai turhaa?”.

5. Yrität tehdä kaiken yksin

Listamme viimeinen mutta sitäkin yleisempi virhe on kaiken tekeminen yksin. Se selittyy usein pienellä budjetilla, yrittäjän perfektionismilla tai myös tietämättömyydellä. Tämän menettelytavan ongelma on, että aikaa haaskataan epäolennaisiin asioihin, jälki voi jääädä keskinkertaiseksi ja yrittäjä uupuu siinä samassa.

Kun huomaat, että pää on pyörällä liian monen tehtävän kanssa, hae apua ammattilaiselta tai ulkoista rutiinitehtäviä assistentille. Tulet pian huomaamaan, että sijoitus maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti.

Kieli solmussa käsitesekamelskassa?

Opi puhumaan yrittäjää. Tärkeät käsitteet saat haltuun lataamalla alta maksutta aloittavan yrittäjän sanaston.

Lataa opas »

aloittava yrittäjä, yrityksen perustaminen, yrittäjä