Taloudenhallinnan check-lista aloittavalle yrittäjälle

Suomessa yrityksiä on reilusti yli 280 000 (Tilastokeskus 2015), ja niistä alle 10 työntekijän mikroyrityksiä on noin 94 prosenttia. Pk-sektorin yrityksissä tuotetaan päivittäin huomionarvoinen määrä verotuloja ja toisaalta niissä syntyy koko ajan uusia työpaikkoja.

Lue lisää

”Tärkeintä on, että yrittää”

Pelkoa ja Arman Alizadia ei tule mielikuvissa helposti sijoittaneeksi samaan virkkeeseen. Arman kertoi webinaarissamme oman yrittäjätarinansa, ja ehkä yllättävää, mutta pelko tuli esiin monessa yhteydessä. Onnistumisen pelko, hyväksymisen pelko, epäonnistumisen pelko. Silti mies on tehnyt ja saanut aikaan paljon.

Lue lisää

Aloittavan yrittäjän tärkein yhteistyökumppani

Pohditko yrityksen perustamista? Tuottaako googlailu vain liiallisen informaatioähkyn, viliseekö mielessäsi iso joukko kysymyksiä?

Lue lisää

Rakennustyömaalta talousennusteisiin ja takaisin – nopeasti ja tarpeen mukaan

Rakennuspalveluita yksityisille talonrakentajille ja rakennusliikkeille tarjoava Domesta Oy siirsi kolmisen vuotta sitten taloudenpitonsa sähköisen pilvipalvelun järjestelmään Procountoriin. Päätös uuteen järjestelmään siirtymisestä syntyi taloudenhoidon tehostamistarpeesta. Tilitoimistokumppani pysyi mutta ohjelmisto vaihtui.

Lue lisää

Sähköinen taloushallinto mahdollistaa ydinbisnekseen keskittymisen

Sähköinen taloushallinto mahdollistaa ajasta ja paikasta riippumattoman taloushallinnon rutiinit. Monet turhat manuaaliset työvaiheet jäävät pois, kun taloushallinto automatisoidaan. Tämä vapauttaa arvokasta aikaa muuhun työhön.

Lue lisää

Kommentoi

Viimeisimmät

Aiheittain

Näytä kaikki

Kokeile, saat heti ilmaiset tutustumis- tunnukset

Jätä tarjouspyyntö netissä